*Köhöh* eli terveisiä siis taas nuhaiselta. 1500 metriä ohitettu mutta tulevat kokeet eivät kyllä yhtään vähenä stressiä, mutta sain vihdoinkin tämän osan valmiiksi! Seuraavaa saatte ehkä vielä odottaa mutta kyllä te kivat kullannuppulukijat sen jaksatte, jookos kookos?
Banskulla oli vähän vaikeuksia keksiä osan nimeä, mutta kyllä se siitä aina.. No nauttimista nyt sitten, *poistuu takavasemmalle* Ja biisiä ette löydä koska Radio Blog on vit..krhm, pottuillut vakavasti viime aikoina ja muutenkaan en löytänyt oikein mitään sopivaa.
________________________________________

Kun kaikki katsahtivat metsään, Nick huomasi tunnelman jännittyvän yhtä nopeasti kuin hehkulamppu räjähtää. Eva hänen vasemmalla ja Micah oikealla puolellaan, poika huomasi molempien nopeasti puolustautuvan. Myös Eva unohti varovaisuuden ja kohotti käsiään. Maasta alkoi kohota kaunis köynnös, joka näytti kuitenkin tappavalta. Se muistutti hiukan kuristajaboaa. Micahin kädessä paloi jälleen liekki. Samassa metsän hämärästä kompuroi lieskan valoon esiin poika, joka näytti olevan suunnilleen heidän ikäisensä.

Pojalla oli vaaleat, pörröiset hiukset ja merensiniset silmät, jonka Nick huomasi, kun poika katsoi suoraan heihin. "Micah, varo vähän, joku voi satuttaa itsensä", tyyppi totesi nopeasti ja virnisti. Micah huokaisi helpottuneena. "Luojan kiitos se olit vain sinä. Et saisi säikytellä, nyt kun tiedät kuinka vaaralliseksi tämä menee kun ne saavat tietää", hän totesi. "Ja siis, Eva ja Nick, tämä on Sam, Sam, tässä Eva ja Nick." Nick nyökkäsi ja Eva katsahti Samia varovaisesti ennen kuin hymyili pojalle ja notkautti hiukan päätään nyökätäkseen myös. Sam hymyili tytölle. "No, mistäs tässä aloitetaan?" hän kysyi. "Uskotko sinä tämän kaiken noin vain?" Nick möläytti ja toivoi saman tien että voisi napittaa suunsa umpeen. Sam vilkaisi häneen hymähtäen ja pojan katse viileni hiukan, mutta hymyn pilke pysyi hänen kasvoillaan. "Tietysti. Ja vaikka se olisikin joku typerä vitsi, niin mitä elämä olisi ilman huumoria ja pientä jännitystä?" hän kysyi. Nick kohautti olkiaan ja pyöräytti silmiään.

"Mitä sinulle tapahtui kun olet myöhässä?" Micah uteli Samilta joka irvisti. "Pyörän kumi oli puhki, joten oli pakko kävellä ja ajattelin oikaista puuston läpi, mutta taisin enemmänkin säikäyttää teidät melkein hengiltä." Micah nyökkäsi. "Okei. Ovatko kaikki ymmärtäneet mikä tämän tapaamisen idea oli?" hän kysyi hiukan sarkastisella äänensävyllä, tai sitten Nick vain kuvitteli. Sam ja Eva nyökkäsivät ja nyt jopa Sam oli vakava. Naurun pilke hänen silmistään oli hiipunut miltei olemattomiin kuin metsäpalo tuhkakasaksi. Tai lammikko yhdeksi kristalliseksi tipaksi, Nick mietti. Niin se olikin. Muista tiesi heti sen; Micahista hohkasi tuli, Evalla olivat jalat tukevasti maan pinnalla ja Sam oli pidättelemätön ja arvaamaton kuin meri. Mutta entä hän? Mitä Nick itse tunsi ilmassa ja sen lähellä? Ei niin mitään.

"Minä en. En kuulu tänne, ihan oikeasti, olette kai vain sattumalta luulleet että olen yksi teistä.. eikä tämä edes voi olla totta", hän rupesi tivaamaan, sillä jokin hänen päässään yksinkertaisesti naksahti. Mihin hän muka oli ryhtymässä? Tämä kuulosti jonkin supersankarin tarinalta, ei hänen, Nick Bennettin, tavallisen neljätoistavuotiaan kaupunkilaispojan kertomukselta. "Tosi on kun vesi", Micah totesi jo vähän ärsyyntyneenä, eikä jaksanut sen enempää enää selitellä. "Tai tuli tai maa tai vaikka ilma, ihan miten vain, mutta joka tapauksessa olet yksi meistä. Ei tämä ole ihan mitään arpapeliä, olen ratkonut oudonkielistä tekstiä kirjan loppuosasta jo kuukauden erilaisten sanakirjojen avulla, mikä ei ole ollut ihan helppoa. Siinä on nimittäin yhdistetty latinaa ja kuolleita kieliä sekä riimuja ja jotain outoa kieltä, joka saattaa olla koodikin, en tiedä, mutta kun sain vihdoin käännöstyöni loppuun eilen, oli liian myöhäistä. Tein väärin", poika jatkoi, "ei olisi pitänyt kertoa eräälle tytölle, mutta hän tuntui ymmärtävän asian ja nyt vahvin meistä puuttuu. Pelkään että hänelle on käynyt huonosti." Nick kuunteli tunnustusta hämmentyneenä mutta ei voinut sen jälkeen kuitenkaan sulkea suutaan. "Kuka se tyttö oli?" hän kysyi. Micah vastasi hiljaa. "Veronica Davis, tiedätkö hänet?" Nick mietti hetken. Veronica Davis.. varmaan joku ihan tavallinen, ei mikään maineikas nimi, mutta kyllä poika tytön tiesi ulkonäöltä. Punertavanruskeat, keskipitkät hiukset usein poninhännällä, pukeutuu aivan tavallisesti. Ja sisko oli kai kuollut jokunen aika sitten.. Niin se oli. Se oli ollut iso puheenaihe, koska juttu oli tapahtunut heidän pikkukaupungissaan, vaikkakin keskustassa. Tyttö ei ollut kertonut, kenellekään minne meni ja kun hänen ruumiinsa oli löydetty, ei siinä ollut minkäänlaisia vammoja eikä elimistöstä ollut löydetty myrkkyä tai vastaavaa. Tapaus oli edelleen ratkaisematon ja Davisit suruun hukkumaisillaan, niin vähän aikaa tapauksesta oli. Mutta se ei ollut keskustelun puheenaihe. "Ja mitä meidän muka pitäisi tehdä?" esitti Nick kysymyksen. "Meidän täytyy mennä toiseen maailmaan, ja nyt tiedän miten ja mistä. Sen jälkeen tulkkaan lisää tekstiä ja katsotaan sitten, mutta sävelletään sitä mukaan kun tehdään. Vähän vaarallista toiselta kantilta, mutta muutama riski katoaa", Micah takasi. Nick mietti pitkään ja hartaasti. "Entä miten käy kun emme ilmaannu kouluun tai kotiin? Mitä vanhempamme ja kaikki tutut sanovat?" Micah mietti hetken. "Ajan ei pitäisi kulua täällä sillä aikaa kun olemme poissa", hän totesi lopulta epävarmasti. "Ja jos jotain sattuu.. mutta ei satu. Tiedän sen. Palaamme kotiin ja tuomme mukanamme rauhan ja Veronica Davisin." "No, ketkä ovat mukana?" hän uteli sitten nopeasti. Hetken hiljaisuus. Sam nyökkäsi, samoin jonkin ajan päästä Eva. Vain Nick seisoi hiljaa paikallaan mietteliään näköisenä. "Ole kiltti. Vannon ettei mitään tapahdu. Palaamme kotiin ennen kuin huomaatkaan", Micah vakuutteli. Jälleen äänettömyys ympäröi heidät hetkeksi. Sitten Nick nyökkäsi.

________________________________________

Noinh, ja kaikki sitten kommentoi! Ihan kaikki. Se piristää niin mukavasti näinä vaikeina aikoina :>