Kiitos kaikille, jotka ovat lupautuneet lukemaan. Ensimmäinen osa tule kuvattomana, koska olen hirveä laiska ja haluan sen esille, vaikken ole ehtinyt ottamaan kuvia. Seuraaviin osiin yritän ne kuitenkin saada, mutta katsotaan nyt.. Kiitos myös niille jotka ovat hyväksyneet kulutetun idean ja silti kannustaneet minua. Kiitos, kaikille!
Anastasia - Once upon a December (Vähän kökkö, joo, mutten keksinyt parempaakaan.. hej, kello on kaksitoista yöllä, mitä muka odotitte?)
________________________________________

Luku 1: Nightmare

"Ei", naisen ääni kuiskasi heikosti mutta kuuluvasti. Se oli heiveröinen mutta yritti tehdä asiansa selväksi. "Mitä tahansa muuta! En halua enää kuulla hänen itkuaan, ja hänen kyyneleensä.. Hänen äänensä..", naisen ääni kuiskasi edelleen, mutta tällä kertaa hiukan kovempana. Paremmassa valossa olisi erottanut että nainen oli enemmänkin tyttö, jonka takana makasi nuori poika tajuttomana. Tyttö polvistui tumman hahmon eteen. "Älä.." hän sanoi hiljaa ja kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan. Tytön edessä oleva hahmo hymyili julmasti ja ojensi kättään vaativa ilme kasvoillaan. Kauempana näkyi outoja hahmoja, jotka olivat kuin ihmisiä mutta silti kuin aaveita. He olivat läpikuultavia ja katselivat tapahtumaa suu ammollaan ihmetellen, ilmestyen välillä jonkin puun takaa esiin ja paljastaen vain kuultavat kasvonsa. Tytön hahmo ei tehnyt mitään. "Minä en voi…" se sanoi. Jäänsininen valo välähti ja Nick nousi ylös puristaen rintaansa.

Se sama painajainen, taas. Poika nielaisi. Yö oli jo pitkällä ja vaikka hän iltaisin söi kuinka tasapainoisesti ja meni aikaisin nukkumaan eikä katsonut televisiota liian myöhään, painajaiset vaivasivat häntä miltei joka yö. Hän heräsi kunnolla ja vilkaisi kelloa joka oli joka tapauksessa jo melkein kuusi joten hän nousi ylös ja puki päälleen. Vanhemmat eivät olleet vielä nousseet, joten Nick käveli mahdollisimman hiljaa pesemään hampaansa ja kasvonsa. Peilistä tuntui kuvastuvan aivan toinen ihminen.

Uni oli ollut paljon edellisimpiä pahempi. Tällä kertaa siinä olivat olleet ne oudot ihmiset ensimmäistä kertaa ja sen tytön edessä seisonut hahmo oli paljastanut kasvonsa – melkein, ennen kuin Nick oli herännyt. Oli hän sentään ehtinyt näkemään, että hahmo oli miltei samanikäisen näköinen tyttö kuin se toinenkin. Molemmat olivat vaikuttaneet kumman tutuilta, aivan kuin jo melkein unohtuneet lapsuudenystävät jotka tunnisti ulkopuolelta, muttei voinut muistaa heidän nimiään. Taustalla oli kuulunut myös kaunisääninen kuiskaus joka oli kutsunut häntä luokseen… Ja koko viikon ajan hänen oli aina pitänyt puhua ystävänsä Micahin kanssa. Hän oli Nickin luokkalainen, joka tuntui osaavan melkein mitä vain. Tähän kuului myös erilaisten symbolien ja unien tulkitseminen. Onneksi koulu alkaisi parin tunnin päästä, niin Nick pääsisi kysymään. Se aika hänen täytyisi kuitenkin viettää istuskellen, lueskellen tai tietokoneella pelaamassa. Niinpä hän avasi koneen ja mesen. Siellä oli yksi käyttäjä, Micah.

Poika avasi keskustelun. ''Miten menee?'' hän kysyi. ''Aikainen herääminen'', Nick vastasi ja pisti perään haukottelevan hymiön. ''Muuten.. sinähän tiedät symboleista ja sellaisista, eikös?'' Micah vastasi myöntävästi joten Nick alkoi kuvailla untaan parhaansa mukaan ja lähetti lopulta pitkän viestin, mutta Micahilla ei mennyt kauaa lukea sitä. Hän ei kirjoittanut hetkeen mitään mutta vastasi kuitenkin jonkin ajan päästä. ''Ole viidentoista minuutin päästä puiston pohjoisosassa vajan seitsemän luona. Meidän täytyy puhua."
________________________________________
Eli osa yksi. kommentit suotavia, itseasiassa pakollisia! Risut ja ruusut, kaikki ovat tervetulleita! (Mutta ei mielellään mitään okapiikkejä, ne pistelevät ikävästi..) Ja taivutusmuodoista saa mielellään huomauttaa, Word ei nimittäin hyväksynyt Micah-nimeä joten se ei osannut myöskään korjata taivutusmuotoja.. -_-