(Jokuhan sis ei todellakaan käyttänyt tuon otsikon kanssa ilmaista sanakirjaa, eijei...) Mutta siis, tervetuloa uuden osan pariin. Vähän lyhyt on, mutta laittelenpa nyt tässä, kun en osaa enempää kommentteja tuohon toiseen osaan odotella vihdoin Miaenkin kommattua. Ja tähän osaan löytyy jopa biisi ja kaksikin, joista toinen (alempi) on sitten vain musiikkia, mutta vähän rauhallisempaa jos haluaa keskittyä lukukokemukseen. Ei löytynyt tietenkään radioblogista noin soundtrackinä ja toista nyt ei vaan surkeista valikoimista löytynyt. (Myönnän, ekassa outo video, mutta älkää välittäkö..)
Movetron - Ei kenenkään maa
________________________________________

"No, miten sitten päästään sinne.. Minne sitten ollaankin menossa?" Nick esitti kysymyksen. Micah osoitti heidän vieressään olevan vajan ovea. Kaikki astuivat sisään ja paikassa tuli vähän ahdasta, koska suurimman osan tilasta vei vanhan näköinen peili. Micah kosketti sen pintaa ja toisin kuin Nick oli ajatellut, antoi pinta periksi. Micahin käsi meni siitä läpi ja Nick hämmentyi jo ties kuinka monetta kertaa. "Tämä on sitten viimeinen mahdollisuus peruuttaa kaikki, okei?" hän totesi. Kaikki nyökkäsivät. "Joo.. no, perässä sitten vaan!" Nopeasti hän astui kokonaan peilin läpi ja jätti jälkeensä vain väreilevän pinnan. Muut katsoivat toisiaan ja oli selvää, ettei ketään huvittanut mennä toisena. Kului hetki jos toinenkin, mutta sitten Eva huokaisi ja mutisi jotain siitä kuinka hankalia pojat ovat ihan kaikessa. Sitten tyttö nyökkäsi hymyillen sekä Samille että Nickille ja sukelsi peilin läpi viehkeästi. Hänen mentyään Sam teki liioitellun, leikillisen hovikumarruksen – ja oli vähällä lyödä päänsä ahtaassa vajassa - ja virnisti. "Sinun jälkeesi." Nick veti henkeä ja astui toiseen maailmaan.

Paikka yllätti hänet. Peilistä tai muustakaan ovesta ei näkynyt enää jälkeäkään, mutta sen sijaan hän ihaili kaunista metsää. Auringon valo suodattui kultaisten näköisten lehtipuiden smaragdin lailla kimaltavien lehvistöjen läpi.. Oli kuin metsä olisi rakennettu jalometalleista ja koristekivistä. Hänen hämmästellessään ilma pojan takana värähteli ja kuin näkymättömästä ikkunasta esiin kömpi Sam. "Vau", pääsi pojan suusta kun hän katsahti ympärilleen. Eva oli jotkin matkan päässä polvillaan tutkiskelemassa kaunista, kristallista kukkaa. Hän kosketti sitä ja älähti samassa. Tyttö imaisi viiltoa sormessaan, mutta se jatkoi runsasta vuotoa. Kukka oli repäissyt siistin haavan hänen etusormeensa. "Moni kakku päältä kaunis", kauempana seissyt Micah totesi ytimekkäästi, vaikka hänen äänestään kuulsi läpi hermostuneisuus. "Mennään."

Matka jatkui metsän läpi. Nick olisi halunnut jäädä koskettamaan jokaista kasvia ja lehteä. Kaikki oli kuin unesta joka hämärtyi hetki hetkeltä heidän takanaan eikä sitä jälkeenpäin voinut muistaa, vaan oli kuin elämä olisi kulkenut eteenpäin sekunti sekunnilta ja kadonnut heidän jälkeensä. Se oli uskomattoman kaunista ja uskomattoman karmivaa. Hiljaisuus ympäröi kulkevaa joukkoa, kun kaikki keskittyivät katselemaan maisemaa. Kukaan ei huomioinut että metsä alkoi harventua ja heidän kulkemalleen tielle alkoi muodostua tallattu polku. Sekin oheni matkan päässä ja ennen kuin joukko huomasikaan, olivat he aukiolla, jolta levittäytyi valtava näkymä. He seisoivat jyrkänteellä, joka oli varmasti kymmenien metrien korkeudessa. Eva meni lähemmäs ja vilkaisi henkäisten rotkon pohjalle. Henkäys vaihtui kuitenkin kirkaisuksi, kun hän menetti tasapainonsa ja rojahti eteenpäin ja katosi.
________________________________________

Ja kommenttia tulemaan kaikilta. Tahdon ihan kaikilta lukijoilta sen pienen elonmerkin, joogos googos?