Nojuu. Tässä nyt sitten uusi osa vaikka kaikki tahtovat tappaa minut kun en teekkään tästä simstarinaa...
Ja biisiä ei ole koska Radio Blogista ei löytynyt mitään haluamaani ja ne olivat kaikki aika hölmöjä.
________________________________________

Nick ei jäänyt hämmästelemään Micahin kirjoitusta tai epäilemään sitä pilaksi tai vastaavaksi. Osittain se johtui unesta, joka oli ollut liian todellista. Mutta ehkä hän oli kuvaillut sen väärin ja Micah oli luullut koko juttua vitsiksi. Ei se voi olla niin.. kyllä hän ymmärsi ihan varmasti'', poika ajatteli vetäessään kenkiä jalkaansa. Takkia hän ei tarvinnut sillä syksy oli lämmin, joten poika avasi oven, joka narahti hiljaa. Hän veti henkeä, astui ulos ja painoi oven kiinni mahdollisimman hitaasti. Se ei narissut enää, joten hän sulki sen kokonaan ja suuntasi puistoon. Onneksi matkan varrella ei ollut ketään, puoli kuuden aikoihin nimittäin, ja nopeasti hän olikin päässyt puiston pohjoiseen puoliskoon. Sitten piti vain etsiä siinä pimeydessä vaja seitsemän, eikä sitä voinut sanoa helpoksi. Lopulta Nick erotti kauempana tulen kajon. Kuka ihme…? Hän suunnisti valon mukaan ja näki lopulta pienellä aukiolla pikkuruisen vajan vieressä kaksi ihmishahmoa, Micahin ja jonkun tytön, jonka Nick muisti koulusta rinnakkaisluokalta. Samalla hän huomasi tulta. Tulipallo lepäsi Micahin kämmenellä. Nick katsoi häntä hämmentyneenä, mutta poika vain nauroi.

Seuraavan ajatuksen Nick päästi suustaan. "Ei täällä saa polttaa tulta, entä jos joku näkee?" hän hätääntyi, ja se tyttö alkoi puhua ensimmäistä kertaa hänen kuultensa. "Niin minäkin sanoin ja hän myös, etkö kuullut? Sammuta se jos et halua että joku soittaa poliisin ja päädyt kuulusteluun siitä miten pystyt kantamaan tulipalloa kädessäsi kärventymättä ja.." tyttö sanoi katsoen koko ajan Micahiin päin, vilkaisematta kertaakaan Nickiä. Micah kuitenkin vaiensi puhetulvan napsauttamalla noin vain sormiaan, jotka olisivat jo kaiken järjen mukaan palaneet poroksi. Liekki sammui ja poika virnisti. Nick meni lähemmäs ja istuutui tytön viereen. Micah alkoi puhua. "No ensinnäkin, tässä on Eva, taidat muistaa hänet koulusta?" hän esitteli tytön Nickille, joka nyökkäsi. Elävästi pojan mieleen piirtyi kuva kikattavasta tyttöjoukosta pinkeissä asuissa, kuulokkeet korvissa, soittimet täynnä purkkapoppia ja laukut enemmänkin täynnä meikkejä kuin koulutarvikkeita. Hän tukahdutti pienen irvistyksen. "En minä oikeasti ole sellainen", Eva totesi yhtäkkiä ja Nick hätkähti. Micah naurahti. "Sinä.." Nick aloitti mutta tyttö keskeytti hänet. "Oikein, luin ajatuksesi. Turha silti kysyä miten, enemmänkin voisit udella miksi. On kiva saada tietää ketkä inhoavat minua ja ketkä eivät", hän totesi kylmästi, piti kynsiään Nickiä mielenkiintoisempina ja poika toivoi, ettei punastuminen näkynyt pelkästään täysikuun valossa. "Voisiko joku vihdoin selittää?" hän totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Hyvä on, mutta ensin varmistetaan, että sinä olet yksi meistä" Micah sanoi ja kaivoi esiin vanhan, kuluneen kirjan jonka olisi voinut löytää museosta. Hän siisti sen päältä pölyjä ja avasi sivun, jossa oli paljon numeroita. "Oletko syntynyt tähän aikaan?" hän kysyi Nickiltä ja osoitti yhtä riviä numeroita, joista muodostui päivämäärä ja kellonaika. "Suunnilleen joo.." Nick sanoi epävarmana. "Mutta miten se liittyy.." Micah keskeytti hänet. "Sitten sinulla on varmaan ollut outoja unia ja kokemuksia, jotka vaikuttavat yliluonnollisilta?" Nick mietti hetken ja nyökkäsi. "Entäs se selitys unelleni?" hän alkoi tivata ärsyyntyneenä. Kyseleminen alkoi jo olla kiusallista. "Sinä olet maagi" Micah totesi yksiselitteisesti ja ei jatkanut hetkeen vaan uppoutui kirjaan. Sitten hän jatkoi selitystä. " Maageja on viisi tässä maailmassa ja he ovat syntyneet Kohtalon hetkellä. He hallitsevat neljää luonnonelementtiä jotta voivat estää pimeyttä valtaamasta ihmisiä ja maailmaa peittymästä Hiljaisuuteen." Nick mietti hetken, mahtoiko olla aprillipäivä. Ei, oli elokuu. Sen jälkeen hän muisteli, oliko koskaan ennen kuullut Micahin vitsailevan. Kai jotain pientä, mutta pojan pokka ei kuitenkaan pitäisi tällaisessa tilanteessa noin hyvin.. Mutta pakko sen oli vitsi olla. Nick virnisti ja sanoi: "Ei taikuutta ole olemassakaan. Saati joitain ihmeolentoja, mitä ne nyt olivatkaan..". "Maageja", Micah totesi ärtyneenä. Nick tuhahti hänen ärtymykselleen hiljaa. Häntä rupesi jo ärsyttämään tällainen pilailu. "Okei. Voit nyt paljastaa vitsin, joka on selvästi hyvin suunniteltu. Saatan jopa ehtiä vielä kotiin nukkumaan joksikin aikaa", hän totesi. Micah katsoi häntä murhaavasti. "Yksi: Tämä ei ole vitsi, ja toiseksi sinun ei ole mitä ilmeisimmin hyvä nukkua painajaisestasi päätellen. Evakin sen ymmärsi kun kerroin hänelle." Nick mulkaisi poikaa pahasti. "Kiitos. Ketkä muut tietävät siitä että minä säikyn jotakin hölmöä unta?" hän kysyi. Micah huokaisi. "Totta kai sinun täytyy olla jääräpäisempi kuin kukaan.." hän mutisi. "Voit joko uskoa ja kuunnella tai olla uskomatta ja lähteä kotiin." Hän loi Evaan merkitsevän katseen ja kuin sovitusti tyttö painoi kätensä maahan. Nick katseli. Kai hän nyt hetken voisi kuunnella.. Ja samassa poika hämmästyi. Kohta maassa, johon Eva oli sormensa laskenut, alkoi versota kukkapuskaa. Pensas kasvoi kauniita sinisiä, hiukan kissankellomaisia kukkia, jotka tuoksuivat huumaaville ja hyrisivät epämiellyttävästi. Pehko miltei pelotti Nickiä. "Miten..?" hän aloitti taas kysymyksensä, muttei vaivautunut edes sanomaan sitä loppuun. Micah naurahti hiljaa ja Eva mutristi suutaan. "Se täytyy kadottaa. Joku voisi vähän ihmetellä aamulla, kuinka outo nuorisoporukka täällä oikein on liikkunut.." tyttö totesi ja kohotti kätensä, mutta pensas oli jo tulessa. Sen kadottamisen sijaan hän painoi kätensä sydämelleen kuin se olisi ollut liekeissä kukkien sijaan. Puska sammui ja Micah pyyteli tuhannesti anteeksi. "Oliko pakko!?" Eva kiljui, mutta veti sitten syvään henkeä ja rauhoittui. "Haluatko vielä todisteita?" Micah kysyi. Nick ei virkkanut mitään. Hän oli hämmentynyt ja juuri sillä hetkellä kykenemätön puhumaan, mutta muutamaa sekuntia myöhemmin sai hän huomata päänsä olevan tulessa. Silloin poika sai äänensä esiin ja huusi täyttä kurkkua, mutta samassa hän tajusi, että tuli ei polttanut häntä. "Vau", hän totesi ja kosketti vaaleita hiuksiaan. Roihu ei ollut tulinen, vaan pikemminkin hyytävä. Lopulta se sammui ja Micah naurahti. Taas. "Joko uskot?" hän kysyi. Nick ei tiennyt mitä vastata. Hän uskoi, mutta oli samalla totta kai hämmentynyt. Hän ei ollut koskaan ollut taikauskoinen ja nyt hänelle todistetaan että on olemassa taikaa ja hän itsekin liittyy siihen. Se olisi kenelle tahansa uutta ja outoa. "Kyllä minä uskon, mutta.." poika vastasi vaivaantuneella äänellä. "Mutta mikä minun osani sitten on tässä?" Micah mietti hetken. "Sinun juttusi taitaa olla ilma. Tuntuu vain siltä, en voi tietää varmasti, mutta yksi päivä viime viikolla kerroit nähneesi unen jossa lensit, ja seuraavana yönä minä uneksin liekeistä, jotka puhuivat minulle. Se oli kai jonkin tyylinen aktivoituminen." Nick ajatteli untaan. Hän oli lentänyt liekkimuurin yli silloin unessa kun Micahin kuvaama "aktivoituminen" oli tapahtunut. "Mutta", Micah keskeytti hänen ajattelunsa, "puhutaanpa siitä sinun unestasi. Tunnistitko ihmisiä?" Nick puisti päätään hiljaa. "Sen itkuisen tytön ääni kuulosti tutulta, mutten voinut nähdä häntä. Eikä se ollut kukaan jonka tietäisin, vaan enemmänkin vanha lapsuudenystävä.." hän totesi hiljaa mutta Eva lopetti lauseen. ".. jonka tunnistaa ulkoa mutta jota ei voi kunnolla muistaa kuitenkaan?" Nick nyökkäsi. Eva vaikeni ja hetken hiljaisuus vallitsi puistikossa. Lopulta Micah rykäisi. "No, kutsui tänne myös erään toisen ihmisen, mutta olemme odottaneet häntä jo liian kauan. Hänelle on voinut sattua jotakin, joten.." poika totesi, mutta hänen lauseensa jäi kesken, kun kauempaa, metsiköstä joka alkoi heidän takanaan, kuului askelia ja oksien katkontaa. Kaikki nousivat ylös ja suuntasivat katseensa metsään.

________________________________________

Ohoo, olipas se aikas pitkä ainakin meikäläisen mittapuulla :D Enjoy and comment! (Englantia osaamattomille: Nauttikaa ja kommentoikaa!)